Heippa ihmiset. Tässä blogissa kerron teille päiväkirja-tyyliin siitä, miltä tuntuu, kun 8 vuoden aikana yrität lopettaa tupakoinnin, ja miltä tuntuu kun kerta toisensa jälkeen epäonnistut hyvän alun jälkeen. 8 vuotta voi olla lyhyt aika yhessä ihmis-iässä, mutta kun tuo 8 vuotta menee tupakoinnin harrastamiseen ja huomaat että olet jo saanut astman siitä hyvästä. Poltat vuodessa yhden etelän matkan verran savuna ilmaan. Luulishan tämän riittävän motivaatioksi lopettaa tupakointi, mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa että se on paljon helpommin sanottu kun tehty.

 

Palataan aikaan, josta tää älytön harrastus oikeastaan lähti.

 

Olin 17 vuotias, ja kävin Kuusankoskella ammattiin valmentavaa koulutusta. Luokalla oli muutama, jotka poltti, mutta tuolloin oli vielä helppo olla menemättä tuohon porukaan. Oli helppo ajatella että minähän en tota harrastusta alota. Tuohon aikaan 20 savukkeen askin sai alle 5 eurolla, ja 27 savukkeen askikin maksoi 5 euroa ja risat (halvimmillaan).

 

Jossain vaiheessa aloin hengailla yhden luokkalaisen tytön exän kanssa. Nähtiin koulupäivän aikana, kun itselläni oli ns. välitunti. Jossain kohtaa tämä mies sitten tarjosi savukkeen. Ajttelin että eihän nyt vielä yhdestä kerrasta koukkuun jää. Tuon ensimmäisen savukkeen jälkeen totesin, että tää oli kyllä mun ensimmäinen ja viimenen savuke. Toisin kävi.

 

Pikkuhiljaa tuo viaton pikku kokeilu johti siihen, että luokalta löytyi yksi aikuinen, joka suostui hakemaan askin, jos vaan löi sen askin hinnan + muutaman euron halupalkan verran rahaa kouraan. No kappas kun niitä kavereitakin alkoi tuon myötä löytyä enemmänkin. Se oli hämmentävä tunne kun koki kuuluvansa edes johonkin porukkaan. Enää ei tarvinut pummia muilta, kun oli oma aski taskussa.

 

Ensimmäiset kuukaudet oli helppoa rajottaa tuo pikku pahe vain kouluun, jolloin ei äiti tai isäpuoli haistanut että perheen tyttö on nyt sit alottanu polttamaan. Kun pääsin koulusta kotiin, pesin hampaat ja suihkin hiuslakkaa ihan vain peittääkseni pienimmänkin tupakan hajun. Se oli yllättävän helppoa. Vielä tässä vaiheessa ajttelin että tää on vaan väliaikasta ja pystyn lopettamaan ihan koska vaan.

 

Noh... Jos olisin onnistunu lopettamaan, niin luuletteko, että kirjoittaisin tässä nyt keskellä yötä ja kertoisin siitä, miten tää kaikki joskus alkoi? Kovat oli puheet helposta lopettamisesta tuolloin.

 

Se on koko elämänsä savuttomana olleen helppo huudella helposta lopettamisesta, kun ei ole itse koskaan edes maistanut tuota 8 sentin pikkuista käärylettä. Käärylettä, joka vuosien myötä aiheuttaa kaikenlaisia ongelmia terveyden kanssa. Vuodessa palaa savuna ilmaan yhden lomamatkan verran rahaa. Helppo se on huudella, mutta miun on helppo sanoa että ei kannata dissata toista ihmistä sellasen asian takia, josta ei itsellä ole mitään kokemusta. Vähän sama asia, kun menet itse terveenä sanomaan onnettomuudessa halvaantuneelle, että ootko edes yrittäny kävellä sen onnettomuuden jälkeen?

 

Me tupakoitsijat voidaan ehkä olla itsekästä sakkia, mutta koko elämänsä savuttomana ollu henkilö ei ehkä oo se ensimmäinen ja oikee ihminen valistamaan ja jakamaan neuvoja tupakoinnin lopettamisesta. Varsinkin, kun kyse ei vaan ole mistään helposta operaatiosta, joka tapahtuu sormia napsauttamalla.

 

Ja hei, vaikka jotkut tupakoitsijat voikin olla sillä asenteella että yleisellä paikalla saa polttaa (niin saaki, jos ei oo erikseen selkeesti kielletty), mutta jotkut meistä osaa kyllä mennä muusta väestä kauemmas marinoimaan keuhkojaan. Ei me kaikki olla ihan niin itsekkäitä, kun mitä luullaan.